Näin toimimme eri raaka-aineiden kanssa
PERUNA

Perunassa on paljon muutakin hyödynnettävää kuin ruokalautaselle päätyvä mukula. Perunasta jäävät yleensä käyttämättä esimerkiksi rikkoontuneet ja alimittaiset perunat. Lisäksi valtavasti perunaa menetetään sitä kuorittaessa. Nykyään esimerkiksi perunankuoria syötetään eläimille, mutta perunan osista saisi myös paremmalla hinnalla myytäviä tuotteita.
Me selvitämme, miten muulle kuin myyntikelpoiselle perunalle ja perunan kuorille löydetään aiempaa paremmin tuottavia käyttökohteita. Kehitämme käyttökohteita peruna-ainekselle, jota saamme tiloilta, pakkaamoilta ja perunan kuorimoista.
Peruna on arvokasta ainetta myös siltä osin, mitä siitä ei nykyään päädy syötäväksi. Myös esimerkiksi rikkoontuneessa perunassa ja perunankuorissa on tärkkelystä ja arvokkaita kuituja, joita myös teollisuus voi hyödyntää.
Ylijäämäperunasta voidaan tehdä biokaasua. Tällöin pienet ja huonolaatuiset perunat kompostoidaan niin, että niistä hapettomassa mädätyksessä syntyvä kaasu otetaan talteen. Tällä metaanipitoisella kaasulla voidaan korvata nykyistä maakaasun käyttöä. Samalla kompostista syntyy viljelyyn sopivaa multaa.
Biojalostamot voivat tuottaa biokemikaaleja ruoan tuotantoon kelpaamattomasta perunasta. Biokemikaalit voivat korvata teollisuudessa fossiilisista raaka-aineista valmistetut kemikaalit.
Tällä hetkellä myyntikelvottomat perunat ja kuoret menevät yleensä kompostiin, eläinten rehuksi tai perunajauhon tuotantoon. Mikään näistä ei ole perunan tuottajalle kannattavaa toimintaa – ja useimmissa tapauksissa perunan arvoaineet jäävät hyödyntämättä.
Hankkeessamme perunankasvattajat ja -jalostajat, tutkijat ja teollisuus kehittävät yhdessä uutta liiketoimintaa. Olemme tunnistaneet perunankasvattajien ja -jalostajien kanssa liiketoimintamahdollisuuksia. Tutkijat kehittävät tuoteideoita, joista suunnitellaan yritysten kanssa uutta liiketoimintaa. Tuotteita ja liiketoimintamahdollisuuksia kehitetään ja testataan arjen tilanteissa.

KASVIHUONEVIHANNEKSET

Vihanneksia kasvatettaessa valtava osa kasvituotannosta jää hyödyntämättä. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset varret, lehdet, naatit, kuoret ja pilaantuneet vihannekset.
Me selvitämme, miten vihannesten kasvihuoneviljelyssä hyödyntämättömät kasvien osat saadaan myytäviksi tuotteiksi. Etsimme käyttökohteita kasvihuoneista tuleville vihannesten varsille, lehdille ja muille, nyt ylijääville osille.
Vihanneksissa on paljon hyödynnettävää myös muilta osin kuin mitä niistä yleensä käytetään. Esimerkiksi varsissa ja lehdissä on kuituja ja niitä yhteen sitovaa ligniiniä ja hiilihydraatteja, kuten sokereita.
Ruoan tuotantoon kelpaamattomista osista voidaan tehdä myös biokaasua. Tällöin ylimääräiset vihannesten osat kompostoidaan niin, että niistä hapettomassa mädätyksessä syntyvä kaasu otetaan talteen. Tällä metaanipitoisella kaasulla voidaan korvata nykyistä maakaasun käyttöä. Samalla kompostista syntyy viljelyyn sopivaa multaa.
Biojalostamot voivat tuottaa biokemikaaleja niistä kasvinosista, jotka jäävät yleensä hyödyntämättä. Biokemikaalit voivat korvata teollisuudessa fossiilisista raaka-aineista valmistetut kemikaalit.
Tällä hetkellä kasvihuoneilta ylijäävien osien hyödyntämistä jarruttaa esimerkiksi se, että niiden joukossa on paljon muovinpaloja ja narunpätkiä. Myöskään toteuttamiskelpoisia ideoita uusiksi tuotteiksi ei ollut tarpeeksi.
Hankkeessamme kasvihuoneviljelijät, tutkijat ja teollisuus kehittävät yhdessä uutta liiketoimintaa. Olemme tunnistaneet kasvihuoneviljelijöiden kanssa liiketoimintamahdollisuuksia. Tutkijat kehittävät tuoteideoita, joista suunnitellaan yritysten kanssa uutta liiketoimintaa. Tuotteita ja liiketoimintamahdollisuuksia kehitetään ja testataan arjen tilanteissa.

METSÄ

Kun puita kaadetaan, rungoista tehdään yleensä tukkeja. Kaadetusta puusta jää kuitenkin metsään paljon sellaista ainesta, jota voitaisiin myös jalostaa myytäviksi tuotteiksi.
Me selvitämme, miten metsiin jääviä hakkuutähteitä ja sahoilta saatavaa purua voi muuttaa tuotteiksi, joiden myyminen tuottaa paremmin kuin puun käyttäminen energian tuotantoon. Kehitämme käyttökohteita erityisesti puumateriaalille, jota jää metsiin puun kaadon, karsinnan ja haketuksen yhteydessä.
Perinteinen mekaaninen metsäteollisuus jalostaa puuta lankuiksi, vaneriksi ja lastulevyksi ja perinteinen kemiallinen metsäteollisuus selluksi ja paperiksi. Kemiallisesti ajatellen kuitenkin kaikki puumassa koostuu selluloosasta, hemiselluloosasta ja ligniinistä. Erilaisilla tekniikoilla myös muuta puuta kuin puun runkoja voidaan jalostaa useiksi arvokkaiksi tuotteiksi.
Puumateriaalista voi tehdä hiilipitoista, kiinteää biohiiltä. Sille on paljon käyttöä. Se sopii maanparannukseen kaikille kasveille perennoista huonekasveihin, koska se parantaa hyödyllisen pieneliöstön elinoloja, maan rakennetta sekä antaa kasveille ravinteita. Biohiilellä voidaan suodattaa kaupunkien hulevesiä ja maatalouden ravinnepitoisia vesiä ja jopa puhdistaa ilmaa talojen sisällä. Teollisuus voi käyttää biohiiltä moneen, lääkkeiden valmistuksesta aina akkujen tekemiseen ja tekstiilituotantoon asti.
Sahanpurusta, kuoresta, oksista, neulasista ja muista valituista puun osista voidaan myös erottaa hyvin monenlaisia uuteaineita. Näiden biomateriaalien ja niiden käyttökohteinen kirjo on valtavan laaja.
Puun sisältämä hemiselluloosa voidaan myös pilkkoa sokereiksi. Sen sijaan että sokerit syötäisiin, puun sokereista voidaan jalostaa esimerkiksi pakkauksiin tarvittavia kalvoja, muoveja, tekstiilejä ja kosmetiikkaa. Teollisuus voi korvata puun sokereista tehdyillä tuotteilla sellaisia materiaaleja, joiden valmistamiseen on käytetty maasta pumpattavaa öljyä.
Tällä hetkellä haketta ja metsätähteitä käytetään pääasiassa energian tuottamiseksi, mutta biomassan polttoa korvataan yhä enenevässä määrin uusiutuvalla sähköllä. Näin haketta keräävät ja toimittavat yrittäjät etsivät uutta liiketoimintaa.
Hankkeessamme metsäkoneyrittäjät, tutkijat ja teollisuus kehittävät yhdessä uutta liiketoimintaa. Olemme tunnistaneet metsäkoneyrittäjien kanssa liiketoimintamahdollisuuksia. Tutkijat kehittävät tuoteideoita, joista suunnitellaan yritysten kanssa uutta liiketoimintaa. Tuotteita ja liiketoimintamahdollisuuksia kehitetään ja testataan arjen tilanteissa.

KALA

Kalassa on paljon muutakin syötävää kuin ruokalautaselle päätyvät fileet. Tämän lisäksi kalansaalistuksessa haaviin jää yleensä myös sellaista kalaa, joka jää syömättä – esimerkiksi kalan alimittaisuuden tai kalastuksessa rikkoontumisen takia.
Me selvitämme, miten kalan muut kuin yleensä syötävät osat saadaan myytäviksi tuotteiksi. Etsimme uutta käyttöä kalan suomuille, nahkalle, päälle, ruodoille, sisäelimille ja muille osille, jotka jäävät kalan perkuussa yleensä yli.
Muissakin kuin kalan fileepaloissa on edelleen runsaasti arvokkaita ravintoaineita ja energiaa, joka voidaan hyödyntää.
Ruoanvalmistuksessa tarvitaan kalan lihan lisäksi myös muita tuotteita. Suomuista voidaan tehdä mautonta ja hajutonta liivatetta, jolla voidaan korvata naudasta ja siasta tehty liivate.
Elintarviketeollisuus etsii myös jatkuvasti uusia proteiinilähteitä. Kalannahkan ja -päiden sopivuudesta proteiinituotantoon on jo saatu lupaavia tuloksia.
Yksi mahdollinen uusi tuote on kalaperkeiden sisältämä kalaöljy ja erityisesti öljyn sisältämät EPA- ja DHA-rasvahapot. Nämä rasvahapot ovat tärkeitä ihmisen ravitsemukselle ja muodostavat merkittävän ravintolisätuoteryhmän.
Ylijäämäkalasta voidaan tehdä myös biokaasua. Tällöin ylimääräinen kala kompostoidaan niin, että siitä hapettomassa mädätyksessä syntyvä kaasu otetaan talteen. Tällä metaanipitoisella kaasulla voidaan korvata nykyistä maakaasun käyttöä. Samalla kompostista syntyy viljelyyn sopivaa multaa.
Tällä hetkellä kalaperkeet menevät lähinnä turkiseläimille tai biodieselin valmistukseen. Kummastakaan tavasta yrittäjä ei saa tulovirtaa ja minkin tarhaus on vähenemässä. Lisäksi arvokkaat jakeet jäävät hyödyntämättä.
Hankkeessamme kalankasvattajat, tutkijat ja teollisuus kehittävät yhdessä uutta liiketoimintaa. Olemme tunnistaneet kalankasvattajien kanssa liiketoimintamahdollisuuksia. Tutkijat kehittävät tuoteideoita, joista suunnitellaan yritysten kanssa uutta liiketoimintaa. Tuotteita ja liiketoimintamahdollisuuksia kehitetään ja testataan arjen tilanteissa.
