KristinaEcossa aletaan luoda kehittää ratkaisuja biokiertotalouden logistiikkaan ja kuljetusten suunnitteluun. Uuden SmartBioLog-hankkeen tavoitteena on alueen sivuvirtojen – kuten kalankasvatuksen, perunanviljelyn ja metsäbiomassojen jakeiden – tehokkaampi ja kestävämpi hyödyntäminen.
Logistiikan osuus on usein suurin kustannustekijä biokiertotalouden liiketoiminnassa, ja sen optimointi on edellytys uusien jalostus- ja kiertotalousratkaisujen syntymiselle. Kun reitit, kuljetuskerrat ja keräilyn organisointi saadaan suunniteltua paremmin, luodaan samalla edellytyksiä uusille jalostus- ja kiertotalousratkaisuille sekä vähähiilisille liiketoimintamalleille.
Business Kristinestad koordinoi KristinaEco Living Lab -toimintaa yhteistyössä ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yritysten kanssa. Tavoitteena on koota yhteen alueelliset toimijat, kartoittaa massavirrat ja niiden sijainnit sekä kehittää digitaalisia ja tekoälyyn perustuvia työkaluja reittien ja kuljetusten optimointiin.
Hanke lisää yhteistyötä alkutuotannon, logistiikka-alan ja tutkimusorganisaatioiden välillä ja tukee uusien, vähähiilisten liiketoimintamallien syntymistä. Tulokset julkaistaan avoimesti KristinaEco.fi-sivustolla, ja niitä voidaan hyödyntää laajemmin biokiertotalouden ja vihreän siirtymän kehittämisessä. Hanke tukee Pohjanmaan alueellista oikeudenmukaisen siirtymän suunnitelmaa sekä Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelman tavoitteita.
Hankkeen tavoitteet
✓ Kehittää biokiertotalouden logistiikan ja kuljetusten suunnittelun ratkaisumalleja, jotka parantavat sivuvirtojen hyödyntämisen kannattavuutta.
✓ Koota ja tuottaa alueellista tietopohjaa biokiertotalouden logistiikasta sekä tunnistaa keskeiset pullonkaulat ja ratkaisuvaihtoehdot.
✓ Kartoittaa alkutuotannon sivuvirtojen massavirtoja ja sijainteja sekä tarkastella mahdollisia esikäsittelyn, varastoinnin ja hyödyntämisen sijaintivaihtoehtoja.
✓ Selvittää paikkatietoon (GIS) sekä digitaalisiin ja tekoälypohjaisiin menetelmiin perustuvia tapoja tukea reittien ja kuljetusten optimointia.
✓ Lisätä yhteistyötä alkutuotannon, logistiikka-alan ja tutkimusorganisaatioiden välillä sekä tukea vähähiilisten liiketoimintamallien syntymistä.
